Reposaari    
etusivu suomenhevoset shetlanninponit kasvatus

Mäkisuon Joulusukka

Nimi Mäkisuon Joulusukka "Sukka" Rotu, sukupuoli Suomenhevonen, tamma
Syntymäaika 08.10.2014 (13v.) Säkäkorkeus 150cm
Väri mustanvoikko Painotus kouluratsastus
Rekisterinumero VH14-018-1980 Omistaja suba (VRL-12468)
Koulutustaso VaB, 80cm Kasvattaja Mäkisuo

15.06.2015 Suomenhevoskantakirja - 16 + 17 + 16 + 15 = 64p. / KTK-III

© Henna L.

Luonnekuvaus

© Cee

Sukka on herttainen ja jo pelkällä ulkomuodollaan sydämet sulattava suomenhevostamma. Tamma on kuitenkin hieman epäluotettava, sillä innokkuudenpuuskissaan se häseltää kaikenlaista. Hoitaminen, varustaminen ja taluttaminen saattavat sujua helposti – tai sitten eivät. Toisinaan Sukalla on aivan superenergisiä päiviä, jolloin se ei malttaisi ollenkaan pysyä paikoillaan. Varsinkin vapaapäivät tai vaikkapa todella kylmien pakkaskelien lyhentämä ulkoiluaika saavat neitoon melkoista vauhtia. Silloin Sukasta tulee ärsyttävä hoidettava, tanssahtelulta tai keksityiltä säikähtelyiltä ei voi välttyä. Kengitys ja eläinlääkärikäynnit menevät myös valitettavan usein pelleilyn puolelle, joten niihin on varattava aikaa ja kärsivällisyyttä.
Ratsuna Sukka on hieman hitaasti syttyvä. Toisinaan se on reipas heti alusta alkaen, mutta useimmiten ei. Tamma vaatii perinpohjaisen alkuverryttelyn, ennen kuin esimerkiksi laukka pyörii kunnolla. Isoliikkeiselle hevoselle tämä on ihan tavallista, mikä ratsastajan täytyy vain ottaa huomioon. Sukan ravi onkin melko kammottava istua, mutta toisaalta siinä ja laukassa on ihan mieletön kokoamis- ja lisäämisvara, kunhan tamma on kunnolla lämmennyt. Näyttävä tamma taipuukin kouluradoilla aina Vaativaan B:hen asti. Ratsastajaltaan Sukka vaatii kuitenkin melko paljon, sillä se ei aina oikein jaksaisi keskittyä. Neito tarvitsee säännöllisesti pieniä apuja, jotka muistuttavat tehtävästä, sekä jatkuvaa tukea jalalla. Muuten Sukan tahti rikkoutuu helposti ja reipas vauhti muuttuu pelkäksi juoksemiseksi. Kouluradalla tamma täytyykin saada hyvin kuulolle, muuten neito kyttäilee helposti. Kilpailupaikoilla Sukka on hieman tavallistakin varautuneempi ja ehkä jopa säikympi, joten kilpailuhoitajan täytyy olla kokenut. Määrätietoinen ja paljon keskittymistä vaativa verryttely saa Sukan kuitenkin rentoutumaan ja käyttämään energiansa fiksusti. Lastaaminen onnistuu yleensä suhteellisen helposti kaverihepan kanssa, yksin se onkin sitten haastavampaa. Kopissa Sukka matkustaa kuitenkin tyynesti.
Esteet eivät ole tätä tammaa varten: Sukka alkaa käydä aivan järkyttävillä kierroksilla, ja olemattomilla hyppylahjoillaan päätyy usein lähinnä juoksemaan esteiden läpi. Vain pienet, yksittäiset esteet onnistuvat harmittomasti, radan hyppääminen on suoranaista kaaosta. Maastoon Sukan kanssa ei välttämättä kannata lähteä yksin, sillä joskus tammalla on omia mörköpäiviään, jolloin pelottaa kaikki. Muiden hevosten seurassa tamma sen sijaan kulkee nätisti ja kuuntelee pidätteitäkin kohtalaisella kuuliaisuudella.

Sukutaulu

i. Tiilikan Pesän Pörröisin
VIR MVA Ch, KTK-II, KRJ-II
ii. Armoton Surmaaja UK
KRJ-III, KERJ-III, SLA-II
iii. Armoton Hurmaaja AE
VIR MVA Ch, KTK-III, YLA2
iie. Magnolian Kimurantti
ie. KK Pariton Kaalimatonen
iei. Lavinian Kirouksellinen
VIR MVA Ch, KTK-III
iee. Noon Soikea Sitruuna
e. Moon Joulutaika
ei. Moon Urbaani
YLA1, KTK-II, Vir Mva Ch, KRJ-I, SLA-II
eii. Kuismanvelmu
eie. Mörkövaaran Aaveritari
YLA1, ERJ-II, SLA-I, KRJ-II
ee. Moon Aurori
KTK-III, SLA-I, KRJ-I, YLA1
eei. Fiktion Ketku
KTK-II, VIR MVA Ch, KRJ-I
eee. Lamourin Ruusu
KTK-III, KRJ-II

Jälkeläiset

o. Reposaaren Punakuono KTK-II, synt. 20.04.2015, i. Reposaaren Peikonpoika
o. Reposaaren Joululakki KTK-kelp., synt. 28.06.2020, i. Riiviöiden Lenni

Kilpailukalenteri

KRJ-koulukilpailut, 38 sijoitusta
19.06.17, Adina, VaB, 4/48
17.09.15, Huvitutti, VaB, 6/80
02.07.15, Rohkelikko, VaB, 5/40
25.06.15, Rohkelikko, VaB, 4/40
20.06.15, Rohkelikko, VaB, 1/40
10.04.18, Kuurtola, VaB, 2/30
01.06.18, Villahaka, HeA, 1/50
01.11.18, Riemunkirjava, VaB, 2/50
03.11.18, Riemunkirjava, VaB, 1/50
04.11.18, Riemunkirjava, VaB, 1/50
08.11.18, Riemunkirjava, VaB, 1/50
23.04.19, Ravikeskus Valmari, VaB, 3/30
26.04.19, Ravikeskus Valmari, VaB, 1/30
09.05.19, Ruuvalli, VaB, 4/30
29.04.19, Stall Sjöholma, VaB, 5/25
24.05.19, Kastanjeholm, VaB, 4/30
26.05.19, Kastanjeholm, VaB, 1/30
03.06.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 7/50
12.06.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 3/50
14.06.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 7/50
16.06.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 7/50
17.06.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 2/50
25.06.19, Verso, VaB, 1/30
30.06.19, Verso, VaB, 4/30
13.07.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 4/48
05.08.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 3/50
06.08.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 5/50
14.08.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 1/50
19.08.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 3/50
27.08.19, Hiivurin Suomenhevoset, VaB, 5/50
13.08.20, Escorant Trakehners, HeA, 4/50
17.08.20, Escorant Trakehners, HeA, 6/50
24.08.20, Escorant Trakehners, HeA, 3/50
29.08.20, Escorant Trakehners, HeA, 6/50
02.08.20, Mitar Warmbloods HeA, 3/50
08.08.20, Mitar Warmbloods HeA, 1/50
15.07.20, Tiiron ratsutalli, VaB, 1/28
16.07.20, Tiiron ratsutalli, VaB, 3/28

Päiväkirja

Päiväkirjamerkintä 00.00.0000, kirjoittanut

Anna äänesi meille VRL:n tallilistalla!

Ulkoasu © M Layouts   |   Kuva © suba